Seitsemän maissa sanoin miehelle, että lettuoperaation (herkkuiltapala, harvinainen... onneks tä ei oo mikään terveysruokablogi) voisi aloittaa niin saadaan lapset ajoissa nukkumaan. Siinä sitten tapahtui kaikenlaista mitä nyt aina säätöä on ja puoli yhdeksältä alkoi olla iltapalaletut syöty (kuopus sai puuroa koska lettuohjeessa luki "yli yksivuotiaille", hah :P ). Tässä vaiheessa siis mun oma lettu oli vasta aloitettu... Siinä sitten samalla koitat syödä lettua, valvoa neidin potalla käyntiä, kuunnella kuopuksen huutoa, sitten neidin kanssa pestä käsiä ja kasvoja (mikä siinä on niin vaikeaa että pitää rimpuilla ja huutaa?!?) ja sitten juosta antamaan maitoa huutavalle kuopukselle (isille se oli vähän hankalaa) ja kun olet juuri saanut pikkumiehen nukahtamaan niin kukas se siinä vieressä töröttääkään, isosisko jonka ääneen pikkuveli herää heti. Sitten alkoi nukutus uudestaan, mutta jo piristynyt ukkeli ei halunnutkaan nukkua vaan mönki ja kieri ja omassa sängyssä nousi seisomaan ja huusi. Päätin siis vaihtaa taas miehen kanssa osia, koska neiti huusi äitiä huoneessaan ja ei halunnut nukkua. Se ei ollutkaan hyvä idea vaan saatiin aikaiseksi kunnon rääkykonsertti ja tappelu (onneks ei oo seinänaapureita) ja nyt istun ulkona ja koitan itse rauhoittua.
Sen letun sain jossain välissä syötyä ja jos nää lapset joskus nukahtaa niin vois syödä lisää. Kirjoitin tämän pieleen menneen illan muistiin ja toivottavasti voin sitten joskus muistella (kaiken unohtaneena) että tuollaistako meillä joskus oli... Se jää nähtäväksi.
Terveisin nuhainen ja tukkoinen äiti
